torstai 28. kesäkuuta 2012

Koko kynnen leimaus, Viva glam!

Kokeilin nyt siis Mimaxilta hommaamaani XL-laattaa ja leimasinta.

Puhutaan nyt ensin tuosta leimaamisesta. Mulle pikku-Konadilla leimaaminen on ollut aina helppoa, joka kerta on varmaan onnistunut. Tää homma olikin hiukan mutkikkaampaa.

XL-leimasin on pehmoinen, niin että siihen voi kätevästi tavallaan upottaa kynnen painaessa, mutta sen hyvän puolen mukana tulee pieni haitta. Se kerää itseensä kaiken karvan ja nöyhdän :D Pyyhkiminen jopa vanulapulla oli välillä hankalaa. Lisäksi pinta oli niin liukas, että meni monta yritystä niin, ettei kuvio tarttunut leimasimeen kuin osittain tai ei ollenkaan.
Tähän auttoi selkeästi se, että viilasin kevyesti pintaa karkeammaksi ja vaihdoin leimaustyylini konadin verkkaisesta niin nopeaan, että lakkapullo kaatuili ja vanhan kirjastokortin heitin milloin minnekin paikkoja tuhrimaan raappaamisen jälkeen :D

Mutta älkää pelästykö, kun sain kuvion ekan kerran leimasimeen, se siirtyi myös kynnelle. Ja onnistui sen jälkeen joka kerta :) Eli ei paniikkia.

Kynnelle valikoitui nyt vihdosta viimein Gina Tricot Viva glam, joka näytti jo pullossa ja tipillä tosi erikoiselta. Sitä se on myös kynnellä.
Kuvaaminen oli jälleen kerran ilman aurinkoa hankalaa, varsinkin kun lakka hohti eri väreissä valon osuessa siihen eri kulmista.

Miljoona kuvaa:






Kaikissa muissa sormissa on alla musta, paitsi nimettömissä. Kaksi kerrosta on varsin riittävä peittämään, ja mustan päälle paras olisi ollut vain yksi ohut kerros, mutta siisteyden takia laitoin kaksi. Ero mustan pohjan ja pelkän kynnen välillä näkyi vain tietyssä valossa, ja parempi tulos olisi selkeästi ollut, jos Viva glamia olisi mustan päälle saanut vain yhden kevyen sipaisun.
Lakka itsessään levittyi hyvin ja mun mittapuulla kuivuikin kivasti.

Mustan päällä siihen tuli kullan vihreä hehku, mikä mulle oli mieluisa kun vihreästä pidän. Mustaakin tuli sieltä pohjalta häivähdys esiin. Aivan ihana, voi suositella kaikille.

Kuva on alhaalla toinen oikealta. Eli spiraalit.



Käytetyt:
  • Aluslakka
  • Musta creme-lakka (ei nimettömässä)
  • Gina Tricot Viva glam
  • Konad Black Gold -leimauslakka
  • Konad Top Coat
  • Cesars pikakuivattaja
  • XL-leimauslaatta B

Niin juu, tässä on vielä sillä edellisellä Rulixin oranssilla lakalla laitetut varpaat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti